Turusta Helsinkiin

Matka alkoi Turun alueelta. Rainar kirjoittaa: ” Muistan että saapuessamme 3. helmikuuta myöhään Morbackaan (pieni retriittikeskus lähellä Turkua) kaikki oli lumen peitossa. Pienet suomalaiset talot, maisema ja valkoinen lumi olivat kuin unta. Jokaisena päivänä vietimme rukoushetkeä yhdessä taloista joka oli muutettu kappeliksi.”

Suomen matkan tarkoituksena oli ymmärtää erilaisilla yhteiskunta alueilla elävien elämää; joten monenlaisia tapaamisia oli suunniteltu. Rainar: ” Ehkä kaikkein iloisin tapaaminen Turussa oli kun menimme oppimisvaikeuksista kärsivien päiväkeskukseen. He olivat todella iloisia käynnistämme ja lauloimme yhdessä joitakin Taizé lauluja.” Joihinkin tapaamisiin osallistui useita ihmisiä ja toisiin vain muutamia, mutta pienimpiäkin tapaamisia voi ajatella siemeninä, jotka lupaavat jotain uutta tulevaksi. Viimeisenä iltana Turussa varattiin huone eräästä seurakuntakodista ja ihmisiä kutsuttiin paikalle nopeasti ja hyvin arkisesti. Lopulta kahdeksan ihmistä saapui rukoushetkeen. Se ei välttämättä kuullosta paljolta, mutta tunnelma oli täynnä rauhaa ja laulu ei tahtonut loppuakaan. Kuka tietää siitäkin tästäkin seuraa?

Helsingissä Taizén vapaaehtoiset otettiin vastaan muutaman kristityn nuoren, jotka elävät Kathos nimisessä kommuunissa, toimesta. Kathoksen jäsenet ovat opiskelijoita tai nuoria työssäkäyviä, jotka ovat valinneet yhdessä asumisen ja kristityn pohjan joka päiväseen elämään. ” Pidimme joitakin yhteisiä rukoushetkiä kellarissa,” Rainar kirjoittaa, ” ja pidimme niistä hyvin paljon.” Myöhemmin oli tapaamisia perheiden, nuorten ja Äiti Teresan Sisarten kanssa. Erään, välillä raskaalta tuntuvan, nuorten tapaamisen aiheena oli kirkon rakenteet: ihmisistä jotka eroavat kirkosta pettymysten johdosta. Mutta mietittiin myös kysymystä ”Mikä kantaa kristittyä nykypäivän yhteiskunnassa?” Tapaamisen lopulla eräs nuori nainen nousi ja sanoi: ”Tämä on juuri sitä mitä tarvitsemme: yhdessä oloa, toisten kanssa keskustelua, huolien ja toiveiden jakamista, kuten olemme juuri tehneet.” Viikoittaiset rukoushetket Tuomiokirkon kappelissa tukevat monia, jotka etsivät aikaa ja paikkaa missä on tilaa hengellisyyden janolle.

Yhteiskunnassa, joka pärjää hyvin materiallisesti, kuten suurin osa suomalaisista, ihmiset kamppailevat toisenlaisten haasteiden kanssa. Vapaaehtoisten lähdettyä nuori nainen kirjoitti ”Tulitte tänne vain tavataksenne meidät, jakaaksenne hetken elämästä kanssamme. (…) Se on suurenmoista! (…) Olen varma että se on se mitä tarvitsemme enemmän kuin tajuammekaan. Kiireisessä yhteiskunnassamme on vaikea elää. Sen individualismi ja kilpailullisuus saa ihmiset helposti sairastamaan, surullisiksi ja yksinäisiksi. Yksinkertainen toisista välittämin voi olla hyvinkin harvinaista nykyään. Käyntinne muistutti minua kuuntelemisen, jakamisen, toisille avautumisen, ja toisen voinnin kysymisen tärkeydestä. (…) Se on radikaalia nykymaailmassa, mutta mikä voisi olla tärkeämpää! Annoitte meille aikaanne, läsnäoloanne ja huoltanne, kiitos siitä.”

Kohti Lappia

Kolmen päivän vierailun jälkeen Haminassa, joka koostui seurakunnan työntekijöiden ja koululaisten tapaamisista, vierailijat suuntasivat pohjoiseen. Ensimmäinen pysähdys oli keskikokoinen kaupunki nimeltä Kajaani. Vierailijoiden lähdettyä , nainen joka oli heidät majoittanut kirjoitte Taizéen kertoakseen kuinka tärkeää vierailu voi olla: ”Kun lähetitte ne pojat luoksemme, saimme suuremman lahjan kuin ymmärrätte. Elämme niin kaukana ja meillä on niin vähän yhteyksiä muiden maiden kristittyihin.”

Lopulta Lappi odotti vieraitaan. Lappi on alue, jolla osa alkuperäisistä asukkaista, Saamelaisista, vielä asuu. Menneisyydessä heidän ja pohjoiseen muuttavien välit ovat olleet kivuliaitakin. Rainar kirjoittaa: ” Olen erittäin iloinen että saimme tilaisuuden tavat oikeita Saamelaisia kertoaksemme heille Taizésta ja iloitsimme myös siitä, että he vaikuttivat kiinnostuneilta. Arvelen että heidän on paljon vaikeampaa lähteä Taizéen kuin esimerkiksi minun. Se tuntuu olevan toisella puolella maailmaa. Siitä syystä olisi mukavaa jos pohjoisessa asuville järjestettäisiin pieni Taizé tapaaminen. Se voisi helposti olla tarkoitettu myös norjalaisille, ruotsalaisille ja venäläisille. Mutta se taitaa olla pieni unelma…”

Utsjoki, Inari, Ivalo, Kittilä: Nämä paikkat tarjosivat vieraanvaraisuuttaan ulkomaisille vierailleen. Kittilä on yksi Lapin suuremmista kaupungeista. Taizén vapaaehtoisia pyydettiin avuksi retriitissä laulamiseen. Se saattaa vaikuttaa pieneltä lahjoitukselta, mutta Rainar huomio: ” En ole ikinä nähnyt kenenkään olevan niin kiitollinen lauluista!”

27-37 °C pakkasetkaan eivät estäneet Lappilaisia tarjoamasta vierailleen hyvin lämmintä vastaanottoa, tarjoten heille pienen vilauksen Euroopan pohjoisimmista yhteiskunnista. Useissa tapaamisissa ja kohtaamisissa, kysymys oli kuinka ymmärtää toista, kuinka kommunikoida toisen kanssa uskosta ja toivosta, kun kieli ja kääntäminen on muurina. Oili, joka toivotti vierailijat Taizésta tervetulleiksi kirjoitti: ” Taizén vapaaehtoiset lauloivat usein. Heidän laulamisensa ja laulut olivat hyvin koskettavia. Uskon niiden aikaan saaneen paljon enemmän kuin suuret luennot.”

Lapissa, josta he lähtivät Jyväskylän kautta Helsinkiin, antaminen ja saaminen on tärkeää. Lapista saapuneessa sähköpostissa sanottiin:” Vieraamme toivat meille niin paljon virkistystä, iloa, toivoa ja hyviä ystäviä. En löydä oikeita sanoja kertomaan kuinka mahtavia päiviä meillä täällä Lapissa oli. Nämä päivät ovat olleet hyvin koskettavia ja täynnä iloa meille ja monille muille täällä. (..) Kiitämme Jumalaa monista asioista…”